Missä opiskella designia?

 

Design-sanalla tarkoitetaan muotoilua, joko käyttö- tai taide-esineen muovaamista. Käsityömuotoilu on teollisen vallankumouksen jälkeen jäänyt lähinnä taide-esineiden muotoilun käyttöön, kun taas käyttö- ja tarve-esineiden muotoilusta käytetään nimitystä teollinen muotoilu.

A woman is focusing on her work outside the building

Suomessa ja maailmalla on mahdollista opiskella muotoilua monenlaisissa eri koulutuslaitoksissa. Suomessa yliopistotasoisen tutkinnon designissa, eli muotoilussa, saa hankittua Aalto yliopistosta tai Lapin yliopistosta, mutta ammattikorkeakouluissa sekä yksityisissä koulutuslaitoksissa opiskelu on toki mahdollista muuallakin. Ja tietysti aina on vaihtoehtona lähteä opiskelemaan designia ulkomaille.

Tässä artikkelissa otamme esimerkeiksi kolme koulutuslaitosta, joissa designia voi opiskella. Alle olemme kuitenkin listanneet kaikki Suomen julkiset muotoilukoulutusta tarjoavat tahot, joissa opiskelusta on siis mahdollista saada myös opintotukea.

Teollisen muotoilijan koulutusta tarjoavat julkiset koulutuslaitokset Suomessa

  • Aalto-yliopisto
  • Lapin yliopisto
  • Lahden amk
  • Metropolia amk
  • Hämeen amk
  • Mikkelin amk
  • Seinäjoen amk
  • Turun amk
  • Kymenlaakson amk
  • Savonia amk

Helsinki Design School – yksityinen koulutuslaitos

Helsinki Design School on yksityinen oppilaitos, johon voi hakea opiskelemaan kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö. Opiskelu tässä oppilaitoksessa on maksullista ja tutkintoon opiskeleminen kestää noin 10-11 kuukautta. Tämä on siis reilusti lyhyempikestoinen koulutus, kuin esimerkiksi yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettava tutkinto.

Helsinki Design School on koonnut saman katon alle useampia luovien alojen koulutusohjelmia, joista yksi on tuotemuotoilun koulutusohjelma – eli vastaa juurikin desingin opiskelua. Tässä oppilaitoksessa tuotemuotoilijan tutkinnon voi suorittaa oman työn ohessa, sillä se toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijalla on tietty määrä lähiopetusta ja muutoin opinnot suoritetaan etäopiskeluna.

Hyviä puolia Helsinki Desing Schoolissa opiskelemisessa ovat ainakin melko lyhytkestoinen opiskeluaika, alan parhaat osaajat opettajina sekä se, että tutkinnon suorittaminen on melko joustavaa lähiopetuksen suhteen. Toisaalta tutkinto on maksullinen, toisin kuin esimerkiksi ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinto.

Marbella Design Academy

Marbella Design Academy sijaitsee nimensä mukaisesti Marbellassa, Espanjassa. Se edustaa listallamme ulkomaista yksityiskoulua, jossa tarjotaan kolmevuotista sisustusmuotoilijan tutkintoa. Tässäkin koulussa tutkinto on maksullinen ja koska se kestää kolme vuotta, nousee opiskelumaksu Helsinki Design Schoolin maksua reilusti korkeammaksi. Toisaalta, Marbella Design Academy on myös kansainvälisesti tunnettu koulu, joten sen tutkinto voi olla tulevaisuudessa varsin arvokaskin.

Marbella Design Academyyn hakevan opiskelijan tulee täyttää tietyt, melko tarkat vaatimukset, joista kannattaa ottaa hyvin selvää ennen hakemista. Myös todistus englanninkielen osaamisesta vaaditaan.

Lahden muotoiluinstituutti

Lahden muotoiluinstituutti, eli Lahden ammattikorkeakoulun muotoilun koulutusohjelma, on listamme ainoa julkinen oppilaitos. Tässä oppilaitoksessa opiskelija tai sellaiseksi haluava, voi valita teollisen muotoilun sijaan alakseen vaikkapa korumuotoilun, eli se tarjoaa hiukan laajempaa designin opiskelun mahdollisuutta kuin muut esittelemämme oppilaitokset.

Lahden muotoiluinstituutissa opiskelu itsessään on ilmaista ja siihen saa vielä opintotuenkin, joten se ei verota kukkaroa niin paljon, kuin muut esittelemäämme koulutukset.