Vaatedesign

 

Vaatedesign – tai vaatesuunnittelu – kiinnostaa monia, niin nuoria kuin vanhempiakin ihmisiä. Jotkut ovat aloittaneet vaatesuunnittelun ilman alan koulutusta, mutta useille vaatesuunnittelijoille koulutus on ollut ponnahduslauta oman malliston luomiseen. Eikä mikään ihme, sillä verkostoituuhan opiskeluaikana hyvin alalla jo toimivien ammattilaisten sekä muiden opiskelijoiden kanssa. Ja verkostoituminen on kaiken a ja o, melkeinpä millä tahansa alalla.

Design tarkoittaa esineen tai muun tuotteen muodon, ulkonäön ja käytettävyyden suunnittelua. Vaatedesign on siis muotoilua, siinä missä esimerkiksi kenkäsuunnittelu tai muiden käyttöesineiden suunnittelu. Joskus vaikkapa korkokengät suunnitteleva suunnittelija voikin luoda myös vaatedesignia tai vaikkapa täysin asusteisiin liittymätöntä muotoilua. Esimerkiksi Hanna Sarén on luonut niin vaate- kuin kenkämallistojakin, vaikkei sittemmin olekaan enää tuonut markkinoille uusia kenkäluomuksia. Kengistä ovat puolestaan tunnettuja suunnittelijat Minna Parikka sekä Terhi Pölkki.

Mitä vaatesuunnittelija tekee

 

Moni alaan perehtymätön saattaa luulla, että vaatedesign ja ylipäätään muodin alalla toimiminen on yhtä juhlaa ja glamouria. Ja kuten dressmaking still life - pink measure tape, pins, thimble, shears on fabricskliseisesti sanotaan, ei se todellakaan ole totta. Ei ainakaan, jos ei satu olemaan joku suurista design nimistä, kuten esimerkiksi Vivienne Westwood tai Marc Jacobs.

Vaatesuunnittelijan toimenkuvaan kuuluu kokonaisuuksien ja konseptien suunnittelu. Suunnittelijat toimivat yleensä tiimin kanssa, mutta freelancereina. He suunnittelevat vaatteiden mallin, materiaalin, valmistustekniikan, kuosin sekä muut asiaankuuluvat ehdotukset. Valmistukseen liittyvät seikat ovat periaatteessa vaatesuunnittelijan ehdotettavissa, joten tämän tulee kiinnittää huomiota myös niihin.

Toki designerin toimenkuva ja työtehtävät vaihtelevat ensinäkin sen mukaan, kenelle tuote – tässä tapauksessa vaate – suunnitellaan ja kuinka paljon nimeä kyseisellä suunnittelijalla jo on. Suuret suunnittelijat tai omalle merkille työskentelevät suunnittelijat kun saavat useimmiten enemmän vapauksia.

Vaatesuunnittelijan työ ei siis ole välttämättä glamouria, mutta matkustamista siihen sisältyy paljonkin. Varsinkin nykyinen globaali maailma ja nettikaupan kasvu luovat suunnittelijoille yhä enemmän tarvetta ja painetta pysyä trendiennusteiden perässä ja kaikkein mieluiten hiukan edellä. Messut ja muut alan tapahtumat ovat siis vaatedesignin kannalta tärkeitä.

Suomalaisia vaatesuunnittelijoita

Maailma on täynnä mahtavaa vaatedesignia moneen makuun ja tarpeeseen. Suunnittelijoitakin on paljon ympäri maailmaa. Suomestakin tulee kuitenkin useita mahtavia suunnittelijoita myös muutoin kuin kenkäsuunnittelun saralta. Joitakin mielenkiintoisia Suomalaisen vaatedesignin nimiä on listattu alla.

  • Sasu Kauppi
  • Samu-Jussi Koski
  • Irene Kostas
  • Mert Otsamo
  • Mirkka Metsola

Suomalainen vaatedesign on pääpiirteittäin melko selkeälinjaista, vaikka toki jokaisella suunnittelijalla oma kädenjälkensä onkin. Nykypäivänä se on päässyt näkyviin maailmallakin, myös muutoin kuin japanilaisten Marimekko-innostuksen muodossa. Vaikka Marimekkoa ei toki yhtenä Suomen tunnetuimmista design-taloista kannata ollenkaan vähätellä, kun puhutaan vaatedesignista, sillä sen riveissä ovat työskennelleet monet tunnetut suunnittelijat.

Kiinnostus vaatedesignia kohtaan on tavallistenkin kuluttajien kohdalla kasvanut ja varmasti suurin osa haluaa pukeutua mukaviin, mutta myös hyvännäköisiin vaatteisiin.

Siispä vaatesuunnittelijoita tarvitaan – toivottavasti pääsemme tutustumaan vielä moniin upeisiin suomalaisnimiinkin heidän joukossaan!